Tervetuloa matkalle Ratikka-aikaan

Ajankohtaista

Artikkelit

Lajinsa ensimmäinen

Tampereen Ratikka on Suomen modernein joukkoliikenneväline, jonka kyytiin pääset vuonna 2021. Tältä sivulta näet Ratikan kuulumiset - ensimmäisenä ja kootusti - ja aloitat matkan kohti Ratikka-aikaa jo nyt.

Millaista on elämä ratikkakaupungissa?

Ratikka muuttuu silmiemme edessä suunnitelmista tamperelaisten arjeksi. Alta löydät artikkeleita monesta näkökulmasta ja pääset seuraamaan Ratikan elämää niin somessa kuin mediassakin.

Testimatkustajat varmistavat, että Ratikan kyyti on sujuvaa

Vapaaehtoiset testimatkustajat pääsevät mukaan Tampereen Ratikan palvelun viimeistelemiseen. Tammikuussa 2021 alkavilla testeillä varmistetaan, että Ratikalla matkustaminen on mahdollisimman monelle pienintä piirtoa myöten sujuvaa.

Kaksi Tampereen Ratikkaa
Tampereen Ratikan koeajot ovat olleet käynnissä maaliskuusta asti. Aluksi ajettiin testivaunulla ja heinäkuusta asti on päästy testaamaan Tampereen omia raitiovaunuja. Ensimmäiset testimatkustajat pääsevät kyytiin tammikuussa 2021. Kuva: Wille Nyyssönen/ Raitiotieallianssi

Tampereen Ratikka, kuten muukin joukkoliikenne, tehdään käyttäjiä varten. Tavoitteena on, että upouuden Ratikan palvelusta tulee alusta lähtien mahdollisimman helppokäyttöinen, ymmärrettävä ja esteetön kaikille matkustajille. Siksi sen testaajiksi on haluttu matkustajia monesta erilaisesta käyttäjäryhmästä – kirjaimellisesti vauvasta vaariin.

– Palvelusuunnittelijan näkökulmasta olemme herkullisessa tilanteessa, sillä kukaan testimatkustajista ei ole tietenkään ennen kulkenut Tampereen Ratikalla. Saamme testaajilta tärkeitä näkemyksiä palvelun onnistumisista ja kipupisteistä, sanoo Nyssen asiakkuuspäällikkö Riikka Salkonen.

Yhdenvertaisen Tampereen lippulaiva

Testeissä ovat kattavasti edustettuina myös ihmiset, joilla on Ratikalla reissaamisen suhteen omat erityistarpeensa, vaikkapa liikunta- tai aistirajoitteita tai kehitysvamma. Ratikka edistää yhdenvertaisuutta liikkumisessa, sillä se on esimerkiksi linja-autoa esteettömämpi kulkupeli.

– Ratikka on yhdenvertaisen Tampereen lippulaiva, joka kutoo yhteen kaupunkia ja yhdistää sen eri osia. Se tuo mahdollisuuden joustavampaan liikkumiseen hyvin monenlaisille ihmisille, toteaa Tampereen kaupungin yhdenvertaisuuskoordinaattori Eveliina Kiema-Majanen.

Esteettömyys on lakisääteinen oikeus, joka asettaa kaikki ihmiset mahdollisimman samalle viivalle. Hyvin suunnitelluista esteettömistä ratkaisuista on hyötyä kaikille, ja siksi esteettömyys on yksi Tampereen Ratikan periaatteista.

Tampereen kaupungin yhdenvertaisuuskoordinaattori Eveliina Kiema-Majanen

Yhdenvertaisuuskoordinaattori on hoitanut erityisryhmien edustajien rekrytointia testimatkustajiksi, Joukkoliikenteen testilaboratorio Nysse Labissa taas päättyi hiljattain yleinen osallistujahaku. Se sai Ratikasta kiinnostuneet liikkeelle sankoin joukoin.

– Testimatkustajat eivät saa palkkiota, mutta pääsevät ensimmäisten joukossa Ratikan kyytiin ja viimeistelemään sen palvelua. Ilmoittautuneita oli 1930, Salkonen kertoo.

Testissä matkustajakokemus

Käyttäjät ovat olleet mukana Tampereen Ratikan suunnittelussa varhaisista vaiheista lähtien, esimerkiksi Tampereen esteettömyystyöryhmä kävi aikanaan testaamassa vaunun mallikappaletta Makettia. Sama ryhmä on nyt mukana arvioimassa, miten esteettömyys on toteutunut.

– On äärettömän tärkeää, että Ratikkaa testataan useammassa vaiheessa ja monenlaisessa käytössä, Kiema-Majanen sanoo.

Tampereen Ratikan Maketti-näyttelyssä pääsi testaamaan käytännössä Ratikan esteettömyyttä. Kuva: Pasi Tiitola/ Tampereen Raitiotie Oy

Alkuvuoden 2021 testeissä on tarkoitus kokeilla muun muassa sitä, miten matkustajien siirtyminen pysäkiltä vaunuun sujuu. Ratikka kulkee täsmällisessä minuuttiaikataulussa, joten tämä tieto on tarpeen, jotta aikatauluista saadaan realistisia ja toimivia. Matkan maksamisessa kokeillaan monelle tutun matkakortin lisäksi muitakin tapoja, esimerkiksi uutena tulevaa lähimaksua.

Testimatkustajien kokemuksia ja ajatuksia kirjataan ylös eri tavoin: vastauslomakkeella testin jälkeen, haastatteluin matkan aikana ja sen jälkeen, keskusteluin ja havainnoimalla. Kolmen kuukauden aikana kerätään järjestelmällisesti suuri määrä uuden raitiotien käyttökokemuksia, ja testaaminen jatkuu sen jälkeenkin.

– Myöhemmissä vaiheissa testaaminen voi olla osa ihmisten arkista matkustamista. Kun jokin uusi juttu otetaan käyttöön, suunnittelija voi mennä seuraamaan, miten ihmiset sitä käyttävät, ja kysellä kokemuksia, Salkonen sanoo.

Arpa valitsee osallistujat

Testit alkavat tammikuussa 2021 tarkan testaussuunnitelman mukaan. Se kertoo, millaisia käyttäjiä mihinkin testiin tarvitaan, milloin ja miten monta. Testimatkustajiksi haluavilta on jo ilmoittautumisvaiheessa kyselty muun muassa matkustustottumuksia ja perusteita omien kulkutapojen valintaan, ja näin vapaaehtoiset on jaettu erilaisiin käyttäjäryhmiin.

– Testeihin arvotaan osallistujat sopivista ryhmistä ja heille menee viesti, jossa kysytään, sopiiko tietty testipäivä. Siinä vaiheessa testiin pitäisi pystyä sitoutumaan, jotta kaikki menee sujuvasti, Salkonen kertoo.

Arvontoja tehdään useita sitä mukaa, kun tarvetta on. On myös todennäköistä, että matkan varrella syntyy lisää testattavaa – halutaan vaikkapa varmistaa jokin testitulos toisenlaisella käyttäjäryhmällä. Mukaan ilmoittautuneiden ei siis kannata lannistua, vaikka kutsua ei kuuluisi heti tammikuun alussa, sillä tämä testausjakso jatkuu maaliskuun loppuun.

Testien järjestäjät etsivät testien tuloksista sekä varmistusta Ratikan ratkaisujen onnistumiselle että asioita, jotka vaativat vielä kehittämistä. Esimerkiksi matkustajainfoon liittyvät muutokset voivat olla nopeasti toteutettavia – kuulutusten äänenvoimakkuuden säätöä, opastenuolten sijoittamista ja vastaavia toimenpiteitä. Matkan sujuvuus voi joskus olla hyvin pienistä asioista kiinni.

Lue myös:

Tampereen Ratikan esteettömyys palvelee kaikkia >

Maketissa pääsee Tampereen Ratikan makuun >